Jokirannasta vantaalaisten olohuone

Tuoreena tikkurilalaisena osallistuin eilen 1.10. Tikkurilan aluetoimikunnan järjestämään tilaisuuteen Joki osaksi Tikkurilaa. Vernissassa järjestetty tilaisuus keräsi mukavasti osallistujia.

Jokirannasta on päätetty tehdä kokonaisvaltainen kehittämissuunnitelma, jonka valmistumiseen arvioitiin menevän noin vuosi. Olisi todella tärkeää, että alueen asukkaat ja muut kiinnostuneet saisivat olla mukana ideoimassa ja kommentoimassa suunnitelmaa jo valmisteluvaiheessa.

Kaupungin elinkeinojohtaja Jose Valanta kuvasi tulevaisuuden jokirantaa alueena, joka kannustaa turvalliseen viipyilyyn. Tämä kuulostaa hyvältä. Tulevaisuudessa jokirannassa voi olla kahvila- ja ravintolapalveluita, uimaranta, kanootinvuokrausta ja leikkipuisto. Jokirannassa on oltava tilaa kulttuurille ja muille tapahtumille, ihmisten kohtaamisille. Jokirannasta on tultava alue, jonka tikkurilalaiset ja kaikki vantaalaiset voivat kokea omaksi olohuoneekseen, jonne on helppo päästä, jossa on mukava viettää aikaa ja viipyä. Tarkkana on oltava, että alueen luontoarvot sopivat suunnitelmiin.

Sokos Hotel Vantaan laajentumisinto, kurkottaminen kohti jokea, ei mielestäni tee jokirannan alueesta ihmisten olohuonetta. Hotellin laajentumissuunnitelma on melko massiivinen ja sellaisenaan toteutuessaan hallitsisi jokirannan maisemaan liikaa. Hotellin suunnitelman ovat nyt jäissä ja odottavat alueen kokonaissuunnitelman valmistumista.

Tilaisuudessa paljon keskustelua aiheutti Tikkurilankosken pato, jonka apulaiskaupunginjohtaja Nikulainen lupasi purkaa. Tämä on erinomainen uutinen sekä lohikaloille, kalastajille, melojille että koko jokirannalle. Tämä uutinen otettiin siis innokkuudella vastaan.

Veden puhtaus puhutti myös ihmisiä. Keranvanjoen sameus johtuu maatiloista, mutta vesi on kaiken kaikkiaan tyydyttävällä tasolla. Myös hulevedet ja rakentaminen vaikuttavat veden laatuun. Koska meillä Vantaalla on vettä vähän, on meidän huolehdittava vähistämme kunnolla. Ei kukaan meistä halua viipyillä likaisen veden äärellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *