Lähikoulut säilytettävä

Mielipidekirjoitus, julkaistu Vantaan Sanomissa 7.9.2013

Tuomelan ja Hevoshaan koulut ovat vaarassa tulla lakkautetuiksi Vantaan velkaohjelman seurauksena. Valtuuston hyväksymä lähtökohta velan vähentämisestä tilanteessa, jossa asukasluku kasvaa vuosittain tuhansilla, on vastuuton. Vasemmistoliitto esitti, että lähtökohdaksi otettaisiin lisävelkaantumisen pysäyttäminen. Toisena vaihtoehtona tarjosimme veron korotusta. Kumpikaan ei sopinut valtuuston enemmistölle.

Vantaan väestö on kasvanut jopa ennusteita enemmän. Myös oppilasmäärät tulevat todennäköisesti kasvamaan enemmän kuin nyt ennustetaan. Tuomelan ja Hevoshaan koulujen sulkeminen ei vaikeuttaisi vain näiden koulujen oppilaiden elämää, vaan laajemmin Länsi- ja Itä-Vantaan lasten elämää, kun koulutilat kävisivät ahtaaksi yhä useammissa kouluissa.

Vetoamme muihin opetuslautakunnan ja valtuuston jäseniin, jotta lähikouluille säilytettäisiin riittävät resurssit, eikä keinotekoisesti asetettaisi vastakkain opettajien ja koulurakennusten määrää.

Jussi Saramo, kaupunginvaltuutettu
Minttu Sillanpää, kaupunginvaltuutettu
Jari Jääskeläinen, opetuslautakunnan jäsen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *